Alkoistin lapsi

Alkoistin lapsi on henkilö, jolle hänen lapsuusympäristönsään tapahtunut alkoholin käyttö on aiheuttanut tunne-elämän ja sosiaalisen kanssakäymisen haittoja. Alkoistin lapsen itsearvostus, sopeutumiskyky ja stressinsieto ovat yleensä tavanomaista heikemmät. (Acherman 1990, 47–48.)

”Me kaikki vain menimme hoitamaan haavojamme – kukaan ei välitä siitä, miltä minusta tuntuu ” (alkoistin lapsi teoksesta Acherman 1990, 48.)

”Kun tuuli aloitti - hän katsoi kauas - lähti pois.”

Alkoistin lapsen roolityypit (Garmezy 1983 ja Wegsheider 1979) ovat haavoittumaton, kadotettu (näkymätön) lapsi, maskotti, sankari ja syntipukki. Haavoittumaton lapsi on kasvanut lapsuudestaan huolimatta terveeksi aikuiseksi. Kadotettu (näkymätön) lapsi on epävarma identiteetistään, maskotti on ylisuojeltu perheen vaikeuksilta ja hän voi olla täysin epäitsenäinen, sankari on hyperaikuinen ja syntipukki on perheen sisäisen yhteisöväkivallan kohde. (Acherman 1990, 50–51.)

Alkoistin lapsi tuntee itsensä hylätyksi. Perheessä lapsi ei kykene ymmärtämään elämäntilannettaan, ja hän kokee olevansa voimaton ja puolustuskyvytön kohde kasvuympäristönsä yhteisöväkivallalle, jota hän ei voi paeta. (Acherman 1990, 52–54.)

Alkoistin lapsen vanhempien käyttäytymisen tärkein yksittäinen tekijä on epäjohdonmukaisuus. Alkoistin lapsi sopeutuu elämään itselleen epäaidoissa ja epävarmoissa rooleissa maailmassa, jossa ei ole selvää rakennetta. Alkoistin lapset eivät kykene yleensä tukemaan toinen toisiaan. (Acherman 1990, 48–51.) Huom. vanhemmat voivat olla ns. kuivia alkoisteja.

KIRJALLISET LÄHTEET:
Ackerman, Robert, J. 1990. Lapsuus lasin varjossa – Lapsi alkoholiperheessä. Suomentanut A-klinikkasäätiö. Helsinki: VAPK-kustannus.