maanantai 23. toukokuuta 2011

tiistai 23. marraskuuta 2010

Skandinavian Defendo: Me emme pelkää

Oulun yliopiston Linnainmaan ilmoitustaulussa on ilmeisesti homoseksuaalien kampanjajulisteen 22.11.2010 me emme pelkää lisäksi Oulunkappailuklubin kurssi-ilmoitus Scandinavian Defendo -itsepuolustuskurssista. Erityisen mielenkiintoinen on ilmoituseen liitetty kuva, jossa 120-kiloinen bodari vääntää päätä irti toiselta 120-kiloiselta bodarilta. Näyttävää, mutta ei viisasta.

Ei ihmistä pidä vääntää päästä, siinä katkeaa niskanikamat, ja jos on käynyt Defendo kurssin, tuomio rapsattaa ilmeisesti ainakin törkeästä pahoinpitelystä. Neliraajahalvaus onkin sitten jo toinen juttu, yleensä kamppailulajeissa (mm. judo, karate, savate, jne.) vaarallisimmat tekniikat esitellään vasta useamman vuoden harjoittelun jälkeen, ettei tule vahinkoja.

Lisäksi Oulun kamppailuklubin ilmoituksessa kerrotaan: "Skandinavian Defendo on helposti opittava järjestelmä, joka keskittyy vastaamaan niihin väkivallan uhkatilanteisiin, joita tämän päivän yhteiskunnassa esiintyy." Samantyylistä yleistävää pelottelua kuin homoseksuaalien kampanjassa.

Ilmoituksessa todetaan myös: "Peruskurssilla koulutetaan ja vahvistetaan harjoittelijoita selviytymään itsepuolustustilanteista, jotka sisältävät verbaalista tai fyysistä uhkaa." Ei kai sanallinen uhka ole oikeaa uhkaa, vaan uhka on aina fyysistä, vaikkakin se ilmaistaan sanallisesti.

Ilmoitus päättyy toteamukseen: "Defendo on erinomainen valinta ihmiselle, jonka tavoite on oppia tehokasta itsepuolustusta suhteellisen lyhyessä ajassa." Ei itsepuolustustekniikka paranna tilannetta väkivallan kohteeksi valitun suhteen, se voi jopa aiheuttaa vaaran silloin, kun jäädään uhkatilanteeseen, eikä poistuta siitä välittömästi. Pakene, jos vastustaja on alivoimainen, ja jos et voi paeta, tilanteen kehittymisen ennustaminen on erittäin vaikeaa. Tästäkin huolimatta, jatketaan harjoituksia.