Italian ääntäminen

Italian ääntäminen edellyttää suomalaiselta henkilöltä tarkekirjoituksen opettelemista. Yleisiä periaatteita italian foneettisesta tarkekirjoituksessa ovat seuraavat asia:

1. painollinen vokaali osoitetaan pisteellä vokaalin alapuolella
2. soinnillisena ääntyvä s ja z sekä kirjainyhdistelmässä gli silloin, kun se ääntyy g:nä eikä kirjainyhdistelmänä kj) osoitetaan pisteellä kirjaimen alapuolella
3. painollinen aksenttimerkillä varustettua vokaalin ääntymistä ei merkitä erikseen pisteellä kirjaimen alapuolella
4. italian vieraskielisten lainasanojen ääntäminen tarkistetaan sanakirjasta, sillä se voi poiketa huomattavasti iltaliankielisestä äänneasusta. (Berggren, Kinnunen & Lounasvuori-Riihonen 2003, 15.)

Vokaalien ääntämisen tärkeimmät periaatteet ovat seuraavat. E:n ja o:n ääntäminen vaihtelee Italian eri osissa.

1. a verrattuna suomalaiseen a:n hiukan avoimempi pnt = painoton tavu
2. e + pt ääntyy joko avoimena a:n vivahtavana e:nä tai suljettuna i:n vivahtavana e:nä pt = painollinen tavu
3. e + pnt ääntyy aina suljettuna e:nä pv =painollinen vokaali
4. i samankaltainen suomen i:n kanssa
5. i + pv äännetään suomen j:n kaltaisena
6. o + pt ääntyy joko avoimena a:n vivahtavana o:na ta suljettuna u.n vivahtavana o:na
7. o + pnt ääntyy aina suljettuna o:na
8. u verrattuna suomalaiseen u:n hiukan suljetumpi
9. u + pv äännetään w-äänteenä. (Berggren, Kinnunen & Lounasvuori-Riihonen 2003, 15-16.)

Konsonanttien ääntämisen tärkeimmät periaatteet ovat seuraavat. Muut kuin tässä mainitut konsonanttiryhmät äännetään suomen kaltaisena:

1. c + e, i äännetään soinnillisena suhuäänteenä kuten ranskan sanassa je (minä)
2. c + a, l, o, r, u äännetään suomen k:n kaltaisena
3. cc + e, i äännetään t: + soinnillinen suhuäänne t: = tt
4. cc + a, l, o, r, u; cch äännetään k: k: = kk
5. ch äännetään suomen k:n kaltaisena
6. g + e, i äännetään d + soinniton suhuäänne
7. g + a, l, o, r, u; g + h äännetään suomen g:n kaltaisena
8. g + li pt äännetään kirjainyhdistelmänä kli
9. g + li pnt äännetään äännesulautumana kj
10. g + n äännetään äännesulautumana nj
11. g + u äännetään äännesulautumana gw
12. h mykkä äänne (ei äännetä)
13. q + u äännetään äänesulautumana kw
14. s + soinniton konsonatti; vokaalin edessä; sanan viimeisenä kirjaimena äännetään suomen s:n kaltaisena soinnittomana s:nä
15. s + b, d, g, l, m, n, r, v; myös s + vokaali äännetään soinnillisena z:nä
16. sc + e, i äännetään soinnittomana suhuäänteenä kuten ranskan sanassa chanson
17. sc + a, h, o, u, äännetään äännesulautumana sk
18. z (soinniton) äännetään äännesulautumana ts
19. z (soinnillinen) äännetään d + soinnillinen z soinnillisuus osoitetaan pisteellä z:n alla
20. zz (soinniton) äännettään äännesulautumana tts
21. zz (soinnillinen) äännettään äännesulautumana ddz soinnillisuus osoitetaan pisteellä z:n alla. (Berggren, Kinnunen & Lounasvuori-Riihonen 2003, 16-18.)

Italian kielen opiskelussa tarkekirjoituksen ymmärtäminen edellyttää tarkemerkin yhdistämistä alkuperäiseen (natiiviin) italiaan. Tästäkin huolimatta, jatketaan harjoituksia.

KIRJALLISET LÄHTEET:
Berggren, Ola, Kinnunen, Silja & Lounasvuori-Riikonen, Kristiina. 2003. Italia-suomi-suursanakirja. Keuruu: Otava.